Jenny

Jennyllä todettiin erittäin vaikea kuulovamma n. 6 kuukauden ikäisenä. Hän sai korvantauskojeet, joista ei hyötynyt juuri ollenkaan ja käyttökin oli hankalaa.

Aluksi sairaalassa ei kerrottu mitään sisäkorvaistutteesta. Jennyn ollessa vuoden ikäinen, olimme sora-kurssilla Valkeassa Talossa. Siellä keskusteltiin ja saatiin tietoa implantista.

Ensin olin sitä mieltä, että ei se koske meitä. Eihän nyt Jennylle! Pidin kuitenkin yhteyttä perheeseen, jonka tyttö leikattiin pian kurssin jälkeen. Tällöin myös Jennyn kuulon taso oli varmistunut. Heillä kaikki sujui tosi hyvin ja niinpä mekin aloimme suunnitella leikkausta myös Jennylle. Tyksissä ei ennen oltu leikattu sisäkorvaistutetta syntymäkuurolle lapselle. Ainoastaan kuuroutuneille aikuisille.

Kun leikkauspäätös oli tehty, aika tuntui matelevan. Jenny leikattiin tammikuussa 1999, kun hän oli 2 vuotta ja 3 kuukautta vanha. Leikkaus kesti n. 5 tuntia ja sen ajan odottelu oli raskasta. Meille ei oltu muistettu kertoa, että Jenny viedään leikkauksen jälkeen teho-osastolle toipumaan vuorokaudeksi. Arvatkaa vaan miltä tuntui istua hiljaa osastolla kun hoitaja tuli kertomaan että Jenny on nyt teholla ja kaikki meni hyvin. Ai teholla, miksi? Alkushokista kuitenkin selvittiin ja Jennyn toipuminen oli nopeaa.

Helmikuussa sitten aktivoitiin laite. Ensireaktio oli myönteinen eikä äänimaailma ole tuntunut ollenkaan vastenmieliseltä. Aluksi Jenny väsyi kuuntelemaan ja iltapäivisin hän saattoi ottaa laitteen pois ja viittoa ”loppu”. Laitetta hän on käyttänyt aina päivittäin, nyt aamusta iltaan. Itse hän aina haluaa laitteen päälle heti aamusta. Luo selvästi turvallisuudentunnetta.

Nyt kun Jennyn kuuloikä on lähes 2 vuotta, hän kommunikoi koko ajan yhä enemmän puheella ja eleillä. Viittomat ovat edelleen tietysti kommunikoinnin apuna, mutta huomion hän herättää aina äänellä. Sanoja putkahtelee lisää tämän tästä.

Jenny on ylpeä omasta laitteestaan ja odottaa innolla, että myös kuuro pikkuveli Jasper pian saisi samanlaisen.

Susanna Hirsikangas, Jennyn äiti