Kokemusteni mukaan…

Sain viime syksynä ilon luennoida puheterapiaopiskelijoille kokemuksistani puheterapeuttina kuulovammaisten henkilöiden parissa. Minua on aina kiehtonut lukea muiden kokemuksista ja tutustua myös alan kehitykseen mahdollisimman kaukaa jo muinaiset roomalaiset-tyyliin. Tehtävänasettelu sai minut tajuamaan olevani itsekin jo osa samaa historiaa.  Ja se tuntui aika mukavalta!

Kun 1970-luvun alussa opiskelin Jyväskylässä puheterapeutiksi, sain opettajikseni uteliaita, aloistaan innostuneita henkilöitä, jotka haluavat kehittyä. Pelottomasti he antoivat meille opiskelijoille visaisiakin harjoitustehtäviä. Siinä roolissa tutustuin elämäni ensimmäiseen viittomakieliseen syntymäkuuroon koulutyttöön, joka johdatti minut pohtimaan kuulon puuttumisen merkitystä. Hän tunsi alle kymmenen suomenkielistä sanaa enkä minä osannut viittomakieltä. Ajattelin, että hänen ja minun väliseni, valtavalta tuntuvan kommunikaatiokuilun ylittämiseen täytyy löytyä joku ratkaisu, jota en vielä tiennyt. Mietin myös kuurouden hänelle tuomia rajoituksia esimerkiksi kirjallisuuden ja musiikin suhteen. Ongelma kiinnosti ja lähdin etsimään viisasten kiveä paneutumalla puheterapeutin urallani erityisesti kuulovammojen aiheuttamiin ongelmiin ihmisten välisessä kanssakäymisessä. 

Opintojeni ohella opiskelin yksityisesti viittomakieltä. Niin luulin. Silloin viittomamerkkejä opetettiin käyttämään suomen kielen mukaisesti.  Myös sanapäätteillä oli omat merkkinsä. Minulle kerrottiin, että kuurot eivät viito näin ja lähetettiin osallistumaan Kuurojen kulttuuripäiville. Siellä näin ensimmäisen kerran äänettömän viittomakuoron esityksen.

1970-luvulla Suomessa kuulovammaisten kouluopetuksessa korostettiin huulioluvun ja kuulonjäänteiden maksimaalisen käytön mahdollisuuksia kommunikaatiossa. Akateemisia tavoitteita ei vaikean kuulovamman omaaville lapsille asetettu kovin korkealle. Viittomakieli laajasti käytettynä teki kuitenkin jo tuloaan.

Suomalaisen viittomakielen tutkimuksen myötä puhekielen mukainen viittomamerkkien käyttö vaihtui äänettömään viittomakieleen. Viittomakielen käyttö kummalla tavalla tahansa auttoi lasten tiedonsaantia ja kommunikointia. Kuulovammaisille lapsille tarkoitetut koulut ja päiväkodit siirtyivät vähitellen 1980-luvulla käyttämään viittomakieltä. Kuurojen lasten akateemiset suoritukset kouluissa paranivat.

Tekniikka kehittyy

Tekniikka ja sen kehitys on aina muodostanut tärkeän mahdollistavan osan kuulovammaisten kuntoutusta. Kuten muukin tekninen kehitys maailmalla, myös kuulokojetekniikka kehittyi huimasti. Maamme ensimmäiset sisäkorvaistuteleikkaukset tehtiin muutamalle kuuroutuneelle aikuisille Suomessa 1980-luvulla. Samalla seurattiin ulkomailta saatuja kokemuksia synnynnäisesti kuurojen pikkulasten istuteleikkauksista. Kuulovammaisten lasten vanhempien vaatimukset kuntoutuksen suhteen voimistuivat puhekielen mahdollisuuksien kasvaessa. 

Impi ja Ilmari Lindforsin säätiö

Impi ja Ilmari Lindforsin tukisäätiö perustettiin testamenttilahjoituksen avulla vuonna 1994. Säätiö lähti tuomaan Suomeen tietoja ja koulutusta hyviin puhekielen tuloksiin tähtäävistä kuntoutusmenetelmistä. Tieto oli tarpeen, sillä Suomessa päätettiin aloittaa vähitellen myös lasten kuntoutus sisäkorvaistutteen avulla. Kansainvälisellä tasolla musiikin ja laulujen käyttö näytti muodostavan vakiintuneen osan kuulovammaisten lasten kuntoutusta. 

Sisäkorvaistutteiden tulokset puhuvat puolestaan

Lasten sisäkorvaistuteleikkaukset pääsivät vauhtiin Suomessa 1990-luvun loppupuolella. Tulokset käänsivät kuntoutustavoitteet päälaelleen. Valtaosa kuuroista lapsista kuuli laitteilla puhetta ja oppi ymmärtämään ja tuottamaan sitä myös itse! Heidän kohdallaan tavoitteeksi tuli vähitellen integroituminen yleisopetukseen. Ja vuosien varrella tulokset ovat vain parantuneet.

MUKULA

2000-luvun alkupuolella ”laulava puheterapeutti” Ritva Torppa alkoi tehdä havaintoja laulamisen hyvistä vaikutuksista sisäkorvaistutteen saaneisiin lapsiin.  Vuonna 2008 säätiö sai RAY:n avustuksen MUKULA-projektiin (Musiikin käyttö KUulovammaisten LAsten kuntoutuksessa). Projektia kesti useita vuosia ja erilaisten lapsiryhmäkokeilujen lisäksi valmistettiin myös musiikkimateriaaleja. Lapset rakastivat musiikkia!  Yrityksistä huolimatta ei musiikkiryhmätoiminta ole päässyt leviämään maassamme. Uskomme, että CIsumusaprojekti onnistuu levittämään tietoa ja taitoja maassamme nyt myös digitaalisin keinoin. 

Ajatukseni menevät kuuroon tyttöön, jonka opiskeluaikanani kohtasin. Mitä kaikkea olisinkaan hänestä löytänyt nykyajan tiedoilla ja taidoilla! Olisiko hän nauttinut musiikista? Aika mullistava viisasten kivi löytyi työvuosieni aikana: sisäkorvaistute, joka mahdollistaa sekä kirjallisuudesta että musiikista nauttimisen. 

Helena Ahti
IMPI JA ILMARI LINDFORSIN TUKISÄÄTIÖ
Kuulovammaisten ja työnohjauksen
erikoispuheterapeutti

CIsumusa-hankkeesta esittäytyy, Helena!