Englannin leirille 2017

Englannin leirille 2017

LapCI ry lähettää jälleen tulevana kesänä delegaation Englantiin. Kansainväliselle sisäkorvaistutenuorten leirille on lähdössä kuusi nuorta eri puolilta Suomea sekä kaksi äitiä huoltajiksi.

The Ear Foundation järjestää jo seitsemättä kertaa viikon mittaisen kesäleirin 12-16-vuotiaille, joilla on sisäkorvaistutteet.

Lue lisää

Jättipiirrustuksia Tampereen kerhossa

Jättipiirrustuksia Tampereen kerhossa

LapCI ry:n kerho Tampereella on startannut tämän kevään osalta jälleen. Ohjaajana toimii jo tutuksi tullut Jani Ikonen.

”Lapset ovat usein toivoneet piirtämistä ja halusin sillä nyt kerhomme aloittaa. Kysymys ei kuitenkaan ollut ihan perinteisestä piirtämisestä. Olin

Lue lisää

Tampereen kerho paketissa!

Tampereen kerho paketissa!

Syksyn aikana Tampereella kokoontuva Luovan toiminnan kerho on puuhastellut yhdessä vaikka mitä. Kerhon ohjaaja Jani Ikonen raportoi:

Aika on taas vierähtänyt kuten ajalla on tapana ja tämän syksyn Tampereen luovantoiminnankerho on tullut päätökseensä. Monenlaisia asioita kuitenkin

Lue lisää

Muffinsseja Tampereen kerhossa

Muffinsseja Tampereen kerhossa

Tampereella pyörivä luovan toiminnan kerho on suunnattu kaikille alakouluikäisille kuulovammaisille lapsille. Tässä hieman raporttia mitä tänä syksynä on tehty. Kerhon ohjaaja Jani Ikonen kertoo.

”Tällä kertaa pääjuttuna oli leipominen. Kaikki pääsivät osallistumaan tekemiseen. Lopputulos oli tietysti

Lue lisää

Tampereen Luovan toiminnan kerhon tuotokset

 

Tampereen Luovan toiminnan kerhon tuotokset

Tampereella pyörinyt Luovan toiminnan kerho koosti kevään viimeisellä kerralla animaation. Kerhon ohjaaja Jani Ikonen viimeisteli animaation lisäämällä siihen ääniraidaksi aikaisemmalla kerhokerralla äänitetyn lasten improvisaatiokappaleen. Näet videon tässä alla:

https://lapci.fi/wp-content/uploads/2016/05/litsislätsis.m4v

Jani Ikonen kertoo:

”Kevään

Lue lisää

Terveiset Tampereen Luovan toiminnan kerhosta!

Terveiset Tampereen Luovan toiminnan kerhosta!

Tampereella pyörii Luovan toiminnan kerho satunnaisina lauantaipäivinä. Viime lauantaina kerholaiset kävivät retkellä. Mukana oli myös yksi uusi kerholainen. Kerhon ohjaaja, taiteilija Jani Ikonen kirjoittaa terveisiä:

”Viime lauantaina olimme melkein kokoajan ulkona. Aluksi teimme sisällä
Lue lisää

Kouluasiat askarruttivat…

Kouluasiat askarruttivat…

Lapset retkeilivät ohjaajien kanssa Pyynikin näkötornille

LapCI ry ja KLVL ry järjestivät yhteisen Mitä kuuluu kouluun? -kurssipäivän alakouluikäisten kuulovammaisten lasten kouluasioista (la 12.3.2016). Tampereelle Varalaan saapui kahdeksan perhettä, yhteensä 14 lasta. Päivä aloitettiin lounaalla, jonka jälkeen lapset

Lue lisää

Aurin teos oli voittoisa

Aurin teos oli voittoisa

Tampereella sijaitsevan Puistokoulun 6. luokan sisäkorvaistutteita käyttävä oppilas Auri Savonen voitti kansainvälisyyden logokilpailun Tampereen alueen mittelön työllään Peace Dove. Saimme julkaista tämän voitokkaan työn myös blogissamme. Onnittelut Tampereelle! Myönsimme opettajien hakemuksen perusteella Aurille

Lue lisää

Perheiden pikkujoulut Tampereella

Perheiden pikkujoulut Tampereella

LapCI ry vietti omia, valtakunnallisia, pikkujouluja lämminhenkisessä tilaisuudessa lauantaina 5.12.2015 Tampereella. Paikkana oli Työväenmuseo Werstas. Pikkujoulutunnelmaa oli jakamassa 14 perhettä. Lapset olivat iältään 1-13 v. Ohjelmassa oli mm. Kissa K. Issakaisen nappikierros, jouluaskartelua, Megazone-taistelua, pipareiden syöntiä,

Lue lisää