European Friendship Week 2018

Suomesta lähti tänä vuonna The Ear Foundationin järjestämälle leirille neljä nuorta Oiva, Jonathan, Vilhelmiina ja Jenna sekä Kaija ja Karri huoltajiksi. Kaiken kaikkiaan leirille osallistui 40 nuorta Virosta, Tanskasta, Saksasta, Italiasta, Romaniasta, Iso-Britanniasta ja Suomesta sekä eri maiden ohjaajia yhteensä 23.

Leiriohjelma oli tiivis ja ohjelmaa oli mietitty jopa niin paljon, että muutama suunniteltu aktiviteetti jäi väliin aikataulujen venymisen vuoksi, mutta tekemistä oli silti todella mukavasti joka päivälle – leiriviikko tuntui suorastaan lentävän eteenpäin, vaikka sen olisi halunnut kestävän vielä paljon kauemmin!

Su 22.7.
Aamutuimaan ryhmä oli kasassa ja lento kohti Manchesteria lähti Helsinki-Vantaalta 8.15 ja perille saavuimme yhdeksän maissa paikallista aikaa. Pienien matkatavara haasteiden jälkeen pääsimme suuntaamaan kohti Leedsiä. Majoituimme St. Johnin katolisella kuurojen koululla Boston Span kauniissa kylässä lähellä Wetherbyn ja Leedsin suuria kaupunkeja. Majoituimme 1-3 hengen huoneissa, jotka ovat normaalistikin asuinkäytössä, sillä suurin osa koulun oppilaista käy koulunsa sisäoppilaitostyyppisesti, ja peribrittiläiseen tapaan tytöt ja pojat oli sijoitettu eri siipiin. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli ohjeistusta leirin toimintatapoihin, pelailua ja tutustumista muihin leiriläisiin.

Ma 23.7.
Emme todellakaan kuolleet leirillä nälkään, sillä koulun keittiöhenkilökunta tarjoili ruokaa monta kertaa päivässä. Saimme maistaa perinteisiä ruokia Yorkshire puddingista Black Forest Gateau kakkuun. Saimme nauttia myös täydestä englantilaisesta aamiaisesta sekä joka ilta oli tarjolla kuumaa kaakaota ja suklaakakkua. Myös koululla järjestetyt aktiviteetit olivat todella monipuolisia ja hauskoja. Maanantain ohjelmaan kuului mm. Victoria sponge -kakun leivontaa, canvastaulujen tekoa, pelailua ja keskustelua ryhmissä. Päiväohjelma huipentui Paddington Bear Tea partyihin, jossa nautittiin päivän leivonnan tuotoksista. Illalla oli vuorossa nuorten esitelmiä omasta maasta, suomen nuoret aloittivat esitykset. Suomalainen salmiakki ei viehättänyt kaikkia, mutta Fazerin suklaa valloitti kaikkien sydämet. Esitelmät jatkuivat leirillä joka ilta ja saimme nauttia hienoista esityksistä ja monista herkuista.. Viikon aikana tutustuttiin myös brittiläisiin peleihin mm. krokettiin ja krikettiin.

Ti 24.7.
Leirijärjestelyissä oli nähty vaivaa Yorkshiren alueen ja englantilaisen kulttuurin esittelyn suhteen – vierailimme useammassa kohteessa, joissa kulttuuri tuli tutuksi. Tiistain kierros oikeassa kaivoksessa 150 metrin syvyydessä maan alla (National Coal Mining Museum for England) oli mieleenpainuva kokemus ja Yorkshire Scalpture Parkissa olisi ollut nähtävää pidemmäksikin aikaa.

Ke 25.7.
Aamupäivä oli omistettu pienille haastepeleille (Minute to Win it) neljän joukkueissa. Joukkueet olivat peleissä innokkaasti mukana ja yhteistyö eri maiden nuorten kesken sujui hienosti. Iltapäivällä kisailtiin ryhmissä ulkona ja pelien päätteeksi vetäjät olivat järjestäneet mahtavan vesisodan, joka sattuikin sopivasti viikon kuumimmalle päivälle – ja tietysti turvallisuuden vuoksi vain normaalisti kuulevia sai tähdätä päähän! Keskiviikko oli myös leirin ”huipentuma”, sillä Ear Foundation juhli syntymäpäiväänsä – merkkipäivää juhlistettiin jo aamulla ryhmäkuvalla koulun portailla Happy Birthday -koristeltujen kakunpalasten ja valtavien ilmapallojen kera. Illalla oli vuorossa perinteinen EFW Banquet, jonne pukeuduimme vähän hienommin. Leirin kuvaaja, Catherine-leader, otti jokaisen maan tiimeistä kuvat juhlatamineissa ennen illallisen alkua. Koulun ruokasalia oli uudelleensisustettu ja koristeltu iltaa varten, ja tila olikin hyvin tunnelmallinen ilta-auringon paistaessa ikkunoista valkoisin pöytäliinoin ja kynttilöin koristeltujen pöytien ympärille kokoontuneiden leiriläisten iloisille kasvoille.

To 26.7.
Aamiaisen jälkeen suuntasimme Yorkin kaupunkiin. Yorkin Castle-museossa hyvin aidon oloinen viktoriaaninen katu ”Kirkgate” teki vaikutuksen, samoin kuin opastettu kävely York Minster -katedraalissa. York Minsterissä sähkövian aiheuttama karmea, ujeltava ääni hieman viivytti kierroksen alkua, mutta seurueemme implantoiduille jäsenille melu ei ollut mikään ongelma, sillä meidän tarvitsi vain laittaa prosessorit pois päältä! ? Onneksemme vika korjattiin nopeasti, ja saimme nauttia kiinnostavasta kierroksesta!

Pe 27.7.
Perjantaina oli aikainen herätys ja hieman haikeutta ilmassa. Vilhelmiina ja Karri lähtivät kohti suomea. Me muut lähdimme kohti Yorkshiren kukkuloita ja Pen-y-ghent 3 peaks haastetta. Kahden tunnin bussimatkan jälkeen olimme valmiita haasteeseen. Leiriläisistä osa oli epäuskoisia siitä, että tavoitteena on todellakin huippu. Vajaan kolmen tunnin ja hienon tiimityön jälkeen koko joukko oli huipulla 694 metrin korkeudessa. Maisemat olivat huikeat ja moni oli voittanut itsensä. Matka alaspäin olikin huomattavasti helpompi ja retki huipulle kesti kaikkineen reilut neljä tuntia. Paluumatkalla kävimme vielä perinteisessä The Morton Arms brittipubissa, jossa oli tarjolla kakkuja ja mehua. Saavuimme takaisin koululle suoraan myöhäiselle päivälliselle. Viimeisen illan huipensi EFW Talent Show ja illan päätteeksi leiriläiset ja ohjaajat hyvästelivät toisensa.

 

 

 

 

 

 

 

 

La 28.7.
Muutaman tunnin yöunien jälkeen oli herätys, aamiainen ja viimeiset hyvästit. Taksi saapui hakemaan meidät ja suuntasimme kohti Leedsin rautatieasemaa ja kotimatkaa. Leiristä jäi paljon muistoja ja oli varmasti kaikille yksi hienoimmista kokemuksista kesältä 2018. Vilhelmiinan sanoin; leirillä toimittiin monissa eri ryhmissä, joten siellä tutustui hyvin muiden maiden nuoriin. Kaikkeen toimintaan oli helppoa ja luontevaa lähteä mukaan, ja hauskuutta riitti! Leirin aikana sai uusia kavereita ja sosiaalisen median kautta heihin voi helposti pitää yhteyttä jatkossakin. Brittiläiset leaderit ja vastuuhenkilöt, sekä nuoret (joista oikeastaan kaikilla oli itselläänkin SI:t) että vähän vanhemmat, olivat todella ystävällisiä ja heidän kanssaan oli todella helppoa olla ja jutella. Oli mukavaa oppia ymmärtämään puhuttua englantia entistä paremmin ja päästä puhumaan kieltä muiden kanssa. Tunsin todella kuuluvani joukkoon leirillä ja se oli yksi parhaita kokemuksiani koko kesänä! Toivon palaavani European Friendship Weekille uudestaan tulevaisuudessa, jos en leiriläisenä niin ainakin parin kesän päästä leaderinä.

Leiriterkuin,

Vilhelmiina, Jenna, Oiva & Jonathan

 

European Friendship Week 2018
Merkitty:                

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.