Musaleiri 4.-8.6.2012
04.06.2012
Tapahtumat
Sisäkorvaistute (SI) -lasten musiikkileiri järjestetään jo toista kertaa musiikin erityispalvelukeskus Resonaarissa Helsingissä 4.-8.6.2012. Leirille saapuvat viisi 9-12-vuotiasta lasta ovat kuulovammaisia, joille on operoitu sisäkorvaistute eli sähköinen kuulokoje. Saadusta kuulosta sekä hyvistä puhekielisyyden kuntoutustuloksista huolimatta SI-lapset kohtaavat edelleen kuulovammansa takia monissa arkielämän tilanteissa haasteita. “Yksi tällainen asia on musiikki - sen kuuntelu, soittaminen sekä siitä nauttiminen”, sanoo projektikoordinaattori Marianne Rintala.
LapCI ry:n järjestämä musiikki-voimapaja on RAY:n tukema projekti, jonka tarkoitus on voimauttaa SI-lapsia niissä tiedoissa, taidoissa ja tilanteissa, joissa lapset jäävät kuulonsa takia altavastaajan asemaan. Näitä ovat esimerkiksi musiikki, vieraat kielet sekä itseilmaisu.
Musiikkileirillä lapset soittavat kuvionuoteista sekä kokoavat bändin, jonka ensimmäinen keikka on Resonaarissa pe 8.6. klo 15. “Aiomme myös kuvata yhdessä bändin ensimmäisen musiikkivideon sekä tuottaa bändikuvia”, sanoo Rintala.
Tällaisen ryhmämuotoisen toiminnan tavoite on SI-lasten itsenäisen osallistumisen ja selviytymisen tukeminen. Vertaistoiminnan kautta SI-lapsen on helpompi hyväksyä oma erilaisuutensa voimavaraksi ja löytää omat vahvuutensa. LapCI ry järjestää erilaisia vertaistukitapahtumia sekä perheille että eri ikäisille SI-lapsille ja -nuorille ympäri Suomen.
Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari on musiikkikasvatuksen, musiikin erityispedagogiikan, musiikkiterapian ja musiikin avulla tapahtuvan kuntoutuksen asiantuntijakeskus sekä kuvionuottimenetelmän kehittämisyksikkö. www.resonaari.fi
Lisätietoja: Marianne Rintala Projektikoordinaattori LapCI ry puh: 045 8590 888 email: marianne.rintala@lapci.fi www.lapci.fi
<- takaisin uutislistalle
|