Helsingin elokuvakerho

Luovan toiminnan kerho syksy 2016 Helsinki

Sain tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa LapCIen Helsingin luovan toiminnan kerhon. Ensimmäisenä piti tietenkin miettiä kerholle teema. Olen itse ollut nuorempana Kuuloliiton nuorten leirillä, jossa kuvattiin oma elokuva. Pidin kovasti elokuvan tekemisestä ja oli

Lue lisää

Lainalaitteita LapCIlle

Lainalaitteita LapCIlle

Olemme julkaisseet videosarjan, jossa toiminnanjohtajamme Ulla esittelee LapCI ry:n jäsenille lainattavia laitteita. Toivomme tällä videosarjalla saavamme aktivoitua jäseniämme jatkossakin laitteidemme lainaamisessa, etteivät ne jää pölyttymään kaapin pohjalle. LapCI ry:n jäseneksi kannattaa liittyä, liittymisvuosi on ilmainen

Lue lisää

Pienten SI-lasten perheviikonloppu

Pienten SI-lasten perheviikonloppu 2016

LapCI ry:n pienten SI-lasten perheiden yhteistä viikonloppua vietettiin 8.-9.10.2016 Kuulo-Auriksen tiloissa Helsingissä. Viikonloppuun osallistui 12 perhettä. Yhteensä mukana oli 20 vanhempaa ja 19 lasta, joista 13:lla SI ja LapCI ry:n työntekijät. Lisäksi paikalle tuli 7

Lue lisää