Syyskuussa 2012:
"Olen ollut tässä työssä nyt lähes puoli vuotta. On ollut ilo tutustua jäsenperheisiin ja tavata niin pieniä kuin isojakin SI-lapsia ympäri Suomen.
Työni on todella monipuolista, sillä esimerkiksi yhtenä päivänä kuvasin julistetta varten kuvia erään pienen SI-lapsen perheessä (olen aikaisemmalta ammatiltani valokuvaaja) ja seuraavana päivänä matkustin Valkeaan Taloon tapaamaan muita kuuloalan järjestön ihmisiä.
Useimpina päivinä olen kuitenkin tietokoneen ääressä puhelin kädessä. Toivon, että jatkossa pääsen jalkautumaan enemmän paikallisesti ympäri Suomen. Seuraavaksi tapaamme Satakieliseminaarissa Kajaanissa!
Seuratkaa toki Facebookia, sillä minä ja tiedottaja Minna Mäkelä sitä päivitellään."
Kesäkuussa 2012:
"Projekti on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Olen tavannut kaiken ikäisiä SI-lapsia ja toteuttanut jo erilaista toimintaa heidän kanssaan. Seuraavaksi lähden heinäkuussa kuuden nuoren kanssa Englantiin The Ear Foundationin kansainväliselle leirille. Olen tästä työstä ollut erittäin innoissani, sillä tässä on juuri sopivassa suhteessa toiminnan suunnittelua, kehittämistä sekä toteuttamista.
Parhaillaan (kesäkuussa 2012) suunnittelen toimintaa syksylle sekä ensivuodelle. Teen jäsenkyselyä ja pyrin soittamaan kaikki LapCI ry:n jäsenperheet läpi. Samalla pyydän kaikkia teitä olemaan minuun yhteydessä, jos tulee ideoita millainen tapahtuma olisi kiva järjestää ja mihin.
Suomessa välimatkat ovat pitkiä, mikä on haasteellista toimintaa suunniteltaessa. On otettava huomioon missä ja millaiselle toiminnalle on tarvetta. Siksi olen ihan konkreettisesti piirtänyt Suomen kartan ja merkkaillut siihen minkä ikäisiä lapsia ja nuoria missäkin asuu. Näin voin vähän paremmin suunnata toimintaa sopivaksi. Sillä minä olen tässä työssä teitä varten.
Haluaisin toteuttaa tapahtumia mahdollisimman paikallisesti eli kuunnella perheitä, lapsia ja nuoria sekä heidän toiveitaan. Ota yhteyttä! marianne.rintala@lapci.fi."
Marianne Rintala
marianne.rintala(at)lapci.fi
045 8590 888